Ohjeet yläkoululaisille

ohjeet_fileos-800px

Lue vuoden aikana kahdeksan kirjaa. Valitse viisi kirjaa lukudiplomilistojen eri pääryhmistä ja kolme kirjaa vapaavalintaisesti mistä tahansa pääryhmästä.

Tee jokaisesta lukudiplomia varten lukemastasi kirjasta mieleisesi tehtävä ja anna se hyväksyttäväksi opettajallesi. Sovi suoritettavista tehtävistä ja suoritustavasta opettajasi kanssa. Jos tehtävinä käytetään näitä tehtäväehdotuksia, on tavoitteena, että teet samanlaisen tehtävän vain kerran yläasteen aikana. Kirjoista ei järjestetä varsinaisia kokeita. Tehtävä voi olla myös keskustelua, esitelmiä, esittämistä. Tarkempia ohjeita lukudiplomin suorittamisesta saat opettajaltasi. Opettajasi hyväksyy allekirjoituksellaan tehtäväsi.

Säilytä hyväksytyt tehtävät ja aiemmin saamasi lukudiplomit hyvässä järjestyksessä, esimerkiksi kansiossa muovitaskuissa, 1.-9. luokkien ajan.

Yhdeksännen luokan päättyessä saat 7.-9. luokkien kirjallisuusdiplomin, jos olet suorittanut lukudiplomin yläasteella kolmena (koulu)vuotena.

Voit suorittaa myös alempien luokkien lukudiplomeja. Ylempien luokkien lukudiplomeja et voi suorittaa etukäteen.

Tehtyjä diplomitehtäviä julkaistaan mielellään Kirja kantaa -nettisivustolla. Jo julkaistut tehtävät löytyvät Tuotokset-osiosta kohdasta Tehtyjä diplomitehtäviä. Valmiit tehtävät voi lähettää sähköpostiosoitteeseen info@kirjakantaa.fi tai toimittaa kirjastoon. Mainitse lukemasi kirjan nimi, tekemäsi tehtävän numero, luokkasi sekä halutessasi nimimerkkisi.