Juju – Mustavalkosta

Jujun Mustavalkosta albumi julkaistiin vuonna 2011. Albumissa Juju käsittelee yhteiskunnan epäkohtia. Albumilla on muistaakseni lähemmäs kymmenen kappaletta, erityisesti suosiota ovat saaneet ”Huuda”, ”Vapaana” ja ”Loppu”. Albumin kesto on noin 30-40 minuuttia. Albumi on Jujun toinen ja omasta mielestäni ehkä paras aiheen, sanoituksien ja äänimaailman perusteella. Kuuntelin albumin kappaleita ensimmäisen kerran jo kymmenvuotiaana ja ne saivat minut silloin miettimään asioita uudelta kannalta joten levyllä on myös paljon tunnearvoa ainakin omalle kohdalle. Osa kappaleista ehkä toistaa itseään mutta kaikki on toteutettu erinomaisesti. En voi sanoa mikä on suosikkikappaleeni mutta erityisesti kuuntelussa ovat olleet ”Vapaana” ja ”Ajattelutapa”. Kappale ”Huuda” on ikään kuin oman aikansa klassikko, Juju ei ole ikinä kertonut laulaako hän kappaleessa naisesta vai päihdeongelmistaan. Osa albumin sanoituksista saattaa olla hieman kärjistettyjä, kappaleessa ”Loppu” käsitellään Suomen valtion toimintaa seuraavilla sanoituksilla: ”Poliisi ei voi olla vittu täysjärkinen, ei ne petä ne vaan paiskaa sut seinää vasten ja kiltti setä raiskaa sun lapset, voidaan seki laittaa pariks vuodeks linnaan ja seinänaapuriksi hampunkasvattaja Minna, ei se mitään, helpotusta saa alkosta, kaikki on niin vitun mustaa ja vitun valkosta”. Erityisesti vanhemmat naishenkilöt saattavat triggeröityä sanoituksista mutta niissä on omasta mielestäni oikea sanoma. Äänimaailma on osittain reggae ja osittain perinteisempää suomirappia kappaleesta riippuen. Jos saisin kuunnella vaan yhtä levyä kuuntelisin tätä.

juju

— Opetusryhmä Oulainen

No comments yet.

Leave a reply

Reset all fields