Gossip Girl – Eliittinuoret

Gossip Girl – Eliittinuoret

Kirjassa rikkat, kauniit nuoret naiset saavat kaiken mitä haluavat, ja ’ kilpailevat ’ lähes kaikesta. Heillä jokaisella on mm. isot huoneet yksityisellä kylpyhuoneella ja puhelinlangoilla varustettuna, paljon rahaa ja vapautta. Rauhaakin on, koska vanhemmat eivät ole paljoakaan kotona, siispä bileitä on hyvä pitää. Ja kun on bileet, tarvitaan myös hyvät juomat, ja nekin saa helposti, kun vanhemmat uskovat puolieurooppalaiseen käsitykseen, jonka mukaan alkoholin väärinkäyttö on epätodennäköisempää, mitä vapaammin juomia on.

Kaiken se kestää

Kaiken se kestää

Kirja kertoi kahdesta yhdeksäsluokkalaisesta pojasta ja heidän elämästään. Pojat Luukas ja Tuukka rakastuvat toisiinsa. He viettävät paljon aikaa yhdessä, mutta eivät voi ketroa vanhemmilleen tai ystävilleen tunteistaan. Luukas tulee hyvätuloisesta perheestä, jossa vanhemmat ovat uskossa. Luukaksen isä on hyvin tiukka Luukaksen kouluasioista ja urheilumenestyksestä.

Nirvana Tositarina

Nirvana Tositarina

Kirja kertoo koko Nirvanan elämäntarinan erään toimittajan näkökulmasta. Toimittaja oli ystävystynyt Nirvanan jäsenten kanssa. Kirja vaikuttaa kiinnostavalta, koska siinä kerrotaan tarkasti bändistä ja sen elämänvaiheista.

Valehtelevat viettelijät Haluttu

Valehtelevat viettelijät Haluttu

Valitsin kirjan koska olen nähnyt kaikki jaksot kirjasta ja pidin sarjasta. Kirjan juoni on jännittävä ja mukaansatempaava, joka kertoo neljän nuoren tytön elämästä parhaan ystävänsä kuoltua salaperäisesti.

1 2 13 14