Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Jonestown – Helen Keller (laulu)

Jonestownin Helen Keller laulu kertoo kuuromykkäsokeasta naisesta. Laulu on jossain määrin synkkä ja voi viedä jonkun yöunet. Mielestäni laulu on hyvä ja se pistää todellakin miettimään elämän hyviä asioita. Youtubessa laululla on melkein 300 000 näyttökertaa. Jonestownilla on enemmänkin lauluja kuten: Vladivostok ja Täydellinen rikos, mutta mielestäni Helen Keller on paras laulu Jonestownilta.

Sanni Kurkisuo

Valitsin artikkelini aiheeksi laulaja, lauluntekijä ja muusikko Sanni Kurkisuon. Pidän Sannin musiikista, koska hänen sanoituksensa ovat hyviä ja biisien melodiat tarttuvia. Sanni on suomalainen 24-vuotias nainen joka säveltää ja sanoittaa itse omat laulunsa. Hän on syntynyt Lohjalla. Hän tekee pääasiassa pop-musiikkia. Hänen ensimmäinen biisinsä ”Prinsessoja ja astronautteja” ilmestyi vuonna 2013. Sanni on näytellyt Miss farkku Suomi elokuvassa ja ollut mukana Vain elämää televisiosarjassa.          

Hollywood Undead

Hollywood Undead on Yhdysvaltalainen rapcore-yhtye Los Angelesista, Kalifornian osavaltiosta. Hollywood Undead syntyi vuonna 2005 kun Aron Erlichman (Deuce) ja Jorel Decker (J-Dog) postasivat MySpace-sivulleen kappaleen ”The Kids”, joka sai osakseen paljon positiivista palautetta. Tästä innostuneena he päättivät perustaa bändin ystäviensä kanssa. Deuce kuitenkin lähti yhtyeestä vuonna 2010 musiikillisien erimielisyyksiensä takia. Hollywood Undead soittaa hyvää musiikkia ja suosittelen heidän biisejä teille.

Slipknot

Yhtye on kotoisin Des Moinesin kaupungista Iowasta ja se on perustettu vuonna 1995. Slipknot on tunnettu siitä, että sen jäsenet esiintyvät haalareissa ja käyttävät naamareita.Slipknot on saanut vaikutteita monista tyylilajeista kuten heavy metalista, death metalista, thrash metalista ja industrialista, jotka kuuluvat erityisesti rumpali Joey Jordisonin blast beateista ja kappalerakenteista. Corey Taylorin laulussa sekoittuvat huuto, murina ja tavanomaiset laulumelodiat. Coreyn ääni on kuitenkin aikojen saatossa muuttunut. Slipknot, Iowa ja ensiaskeleet kohti.

Rammstein: Sonne

Sonne (suom. Aurinko) on saksalaisen industrial metal-yhtyeen Rammsteinin teos Mutter-albumilta (2001). Mutter on Rammsteinin kolmas studioalbumi. Sonne on albumin kolmas single, josta on tehty myös musiikkivideo Lumikki ja seitsemän kääpiötä pohjalle. Kyseinen kappale on kirjoitettu saksaksi, mutta suomenkieliset sanat löytyvät jokaiseen Rammsteinin kappaleeseen fi.affenknecht.com -sivulta. Rammsteinia minulle ehdotti isoveljeni. Sonne kolahti minuun erityisesti Mutter-levyltä sävellyksensä takia, kuinka metalliin oli lisätty elektronisen musiikin piirteitä. Sonnen avulla opin myös saksaksi numerot 1-9. Suosittelen Rammsteinin.

Juju – Mustavalkosta

Jujun Mustavalkosta albumi julkaistiin vuonna 2011. Albumissa Juju käsittelee yhteiskunnan epäkohtia. Albumilla on muistaakseni lähemmäs kymmenen kappaletta, erityisesti suosiota ovat saaneet ”Huuda”, ”Vapaana” ja ”Loppu”. Albumin kesto on noin 30-40 minuuttia. Albumi on Jujun toinen ja omasta mielestäni ehkä paras aiheen, sanoituksien ja äänimaailman perusteella. Kuuntelin albumin kappaleita ensimmäisen kerran jo kymmenvuotiaana ja ne saivat minut silloin miettimään asioita uudelta kannalta joten levyllä on myös paljon tunnearvoa ainakin omalle kohdalle..

1 2