I.Marlene King: Pretty Little Liars

Tv-sarja on yhdysvaltalainen draamasarja, joka perustuu Sara Shepardin samannimiseen kirjasarjaan.  Suomenkielinen nimitys on Valehtelevat Viettelijät. Sarjan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen kaupunkiin Rosewoodiin. Sarja keskittyy seuraamaan teini-ikäisten ystävysten Spencerin, Hannan, Emilyn ja Arian elämää heidän ystävänsä Alisonin kadottua. Vuotta myöhemmin he alkavat saada salaperäisiä viestejä henkilöltä, joka kutsuu itseään ”A”:ksi. Aluksi ystävykset luulevat ”A”:n olevan Alison kunnes poliisit löytävät hänet kuolleena. He tajuavat että jokin muukin tietää heidän salaisuutensa, myös ne jotka.

Make It or Break It

Kyseessä on tv-sarja, joka kertoo nuorten teinityttöjen unelmasta päästä telinevoimistelun olympialaisiin. Harjoitteleminen yhdessä maan parhaista seuroista, tuo suorituspaineita ja muita haasteita elämään. Ystävät ovat tukena, mutta kukaan ei voi auttaa pään sisäisiin ongelmiin ja ajatuksiin. Matkan varrella huipulle vastaan tulee ongelmia, joita ovat mm. rahan puute, poikaystäväongelmat, ulkonäköpaineet ja hankalat perhesuhteet. Sarja on todella koukuttava ja tunteita herättävä. Päähenkilöitä on kolme: Payson Keeler (Ayla Kell ), Kaylie Cruz (Josie Loren), and Lauren.

Tähtiin kirjoitettu virhe (elokuva)

Tähtiin kirjoitettu virhe kertoo 16-vuotiaasta Hazelista, jolla on syöpä. Hän rakastuu Augustus-nimiseen poikaan. He ovat kaksi omalaatuista teiniä, joita yhdistää sarkastinen huumori, halveksunta kaikkea sovinnaista kohtaan ja rakkaus. He tapasivat syöpäsairaiden tukiryhmässä. Elokuvassa pohditaan elämisen ja rakastumisen hauskuutta, jännittävyyttä ja traagisuutta. Mielestäni elokuva oli hyvä ja sopii kaikille, jotka pitävät draamasta.

I. Marlene King :Valehtelevat viettelijät (engl. Pretty Little Liars)

Valehtelevat viettelijät (engl. Pretty Little Liars) on yhdysvaltalainen draamasarja. Se kertoo viisihenkisestä tyttöporukasta, josta yksi tyttö katoaa. Tytön nimi on Alison. Vuosia myöhemmin Alison ruumis löydetään, tai niin ainakin kaikki luulevat, myöhemmin tytöt alkavat epäillä Alisonin olevan elossa. Tytöille alkaa käymään kauheita asioita ruumiin löytämisen jälkeen ja jokin tuntematon, nimimerkillä  ”A” alkaa vainoamaan heitä. Tytöt alkavat selvittämään kuka A on ja mitä Alisonille todellisuudesssa kävi…. Suosittelen sarjaa kaikille jännnitystä ja.

Awkward

Tekijä: Lauren Iungerich   Koominen ja realistinen teiniohjelma jossa päähenkilönä Jenna Hamilton (Ashley Rickards).   Löysin sarjan sattumalta ja kiinnostuin heti, koska ohjelman kohderyhmä oli juuri ikäiseni. Ohjelmassa tapahtuu kaikki mitä voit kuvitella tapahtuvan amerikkalaisessa lukiossa. Sarja kertoo koko Jennan lukio ajan tapahtumista, joten käänteitä on paljon. Ohjelma on myös jonkin verran opettavainen. Suosittelen sarjaa kaikille joita kiinnostaa high school -elämä jenkeissä ja tykkää draamakomediasta.

Meren raivo

Tämä Wolfgang Petersenin ohjaama katastrofielokuva Meren raivo luo katsojalleen todenmukaisen kuvan hurrikaanin aiheuttamista tuhoista ja seurauksista. Elokuva kertoo innostuneesta kalastajajoukosta, jonka päämääränä on saada kalaa hinnalla millä hyvänsä. Joukko palaa kalareissultaan ilman mitään saalista, kunnes päättävät lähteä uuteen matkaan. Matkalla kumminkin iskee selkäpiitä karmiva hurrikaani, joka kiristää miehistöä kaikin puolin. Ystävyyssuhteet ovat koetuksella, kunnes kyse on elämästä ja kuolemasta. Wolfgang Petersen onnistui mielestäni hyvin kuvaamaan käsikirjoituksellaan täydellistä. Päänäyttelijä George Clooney.

Labyrintti

Labyrintti on fantasia- ja seikkailu romaani, joka on suunnattu nuorille aikuisille. Elokuvassa nuorten täytyy selviytyä aukiossa, jota ympäröi labyrintti, josta nuoret eivät ole löytäneet ulospääsyä. Suosittelen elokuvaa ihmisille jotka tykkäävät seikkailusta ja jännityksestä. Elokuva loppui mielestäni jännittävään kohtaan ja jäin odottamaan jatko-osaa, joka on tulossa syksyllä 2015.

1 2 6 7 8